Rauhallista ja hyvää Joulua!
tiistai 23. joulukuuta 2014
lauantai 13. joulukuuta 2014
Lunta siellä ja lunta täällä..
Tänään on jaettu lumikuvia facebookissa.
Meillä täällä Etelä-Pohjanmaalla satelee vain vettä..
Hain minäkin sitten lunta tupaan
Vallilalla on kylla kauniita kuoseja!
nyt on meilläkin talvi tuvassa,
vaikkei ulkona ole!
Mukavaa joulun odotusta!
tiistai 2. joulukuuta 2014
perjantai 5. syyskuuta 2014
Värejä ja Makuja..
.. vauvalle
Porkkanaa ja palsternakkaa
Kesäkurpitsaa
Luomumansikkaa ja Olli-paapan omenaa
Namiiii!!
Mangoa-banaania, kesäkurpitsaa, mustikkaa, parsakaalia, kukkakaalia, porkkanaa, bataattia..
Kelpaa olla uusien makujen maistelija näin sadonkorjuun aikaan!
maanantai 11. elokuuta 2014
Satokausi..
..käynnissä
Tomaatit antavat jo runsaasti satoa..
naminami!
Ensimmäsitä kertaa niitä parvekkeella kasvatetaan ja yllättyneitä ollaan,
että näin hyvin ovat kasvaneet.
Lannoitettu on nokkosvedellä ja kananmunankuorilla.
Omenoitakin saa jo maistella. Paapan pihasta nämä on "varastettu".
Ja lisää tomaattia tulossa :)
Mikäs muu sopii tomaatin kera, kuin basilika.
Suosittelen maistamaan basilikaa myös mansikan kaverina!
Ihana elokuu, elonkorjuu <3
maanantai 23. kesäkuuta 2014
Rakkaudesta
Maatuskiin..
Väkersin vaunuihin tälläistä katseltavaa
Lilja-tytölle..
Kuva: Hanna
Oikeen pitsiverhotkin on saatu tuohon mummun toimesta!
maanantai 2. kesäkuuta 2014
Pieni oivallus..
...Onnesta
Eilen ajelin autolla keskustassa kotiin päin.
Vanha pariskunta oli menossa suojatielle ylittämään tietä,
annoin tietä pariskunnalle.
Mies loi minuun ensin katseen ja nosti kättään kiitokseksi.
Pariskunnan päästyä tien yli mies vielä katsoi minua ja hymyili.
Ja kyllä minuakin hymyilytti ja sydäntä lämmitti onnen tunne!
Niin yksinkertaista tämä on!
Onnea ja hyvää mieltä saa sitä jakamalla.
Jos olisin vain ajanut suojatiestä pysähtymättä/huomioimatta,
olisi tämä ihana oivaltava hetki onnen ja ilon niittämisestä ja kylvämisestä
jäänyt elämättä.
Pariskunta olisi jäänyt mielessään "kiroamaan" autoilijaa joka on niin itsekäs,
ettei voi antaa tilaa.
Nämä pienet teot, huomionosoitukset.
Juuri ne tuovat elämään sitä, mitä niin moni etsii..
Vain itse antamalla voi saada.
Kaikki lähtee omasta asenteesta.
Joten peilin eteen minä ja jokaikinen:
kuinka paljon kylvän onnea ja iloa ja kuinka paljon vihaa ja katkeruutta!
On hyvä tarkastella itseään ja motiivejaan.
Miettimällä välillä omia asenteitaan ja niiden vaikustusta muihin ja omaan elämään
saa paljon enemmän sisältöä elämäänsä!
Kohti rikkaampaa ja syvällisempää elämää...
perjantai 16. toukokuuta 2014
Tyttö tuli, tyttö tuli
keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
Uutta elämää..
....aistiessa
Kevään tullessa alkaa uusi elämä monessa muodossa.
Täällä yhä odotellaan pienoisen syntymää.
Nyt on 40+5 viikot menossa.
Elämää vatsassa on. Sen tuntee.
Jokin aika sitten laitoin kuvaa vaunujen kopasta, joka lähti uudistettavaksi.
Tässä vihdoinkin verhoilusta palannut koppa:
Kuvat: Hanna
Muutama ruuvi vielä kiinni ja alkaa olla kaikki valmista!
Antaa uuden elämän syntyä!
torstai 10. huhtikuuta 2014
Pikkuhiljaa....
Hyvä tulee.
Nyt on koti löytänyt jo hieman tyyliään.
Seinät kaipaavat vielä täytettä.
Kesällä voisi ruveta lasten kanssa maalaan tauluja.
Ainakin tuonne sohvan yläpuolelle olisi mukava
perheen yhteinen taideteos.
jalan- ja kädenjälkiä sekä roiskeita.
Elämänkulkua.
Kuva: Hanna
Tässä kotona ollessa on ollut sellainen Do it Yourself-fiilis.
Juuri paistelin juurespihvejä:
Lanttua, porkkanaa, perunaa ja sipulia.
Onnea on ollut löytää luomupiiri, josta saa raaka-aineita suoraan tilalta.
Tietää tasantarkkaan, mitä masuunsa pistää.
Tässä itsetehtyä kinuskijädee:
kuva: Hanna
Ohje:
0,5 l kuohukermaa
2 dl kondensoitua maitoa
2 dl kinuskikastiketta (mielellään itsetehtyä, mutta kaupan valmiskin käy)
1 tl vaniljasokeria
Sekoita kondensoitu maito, 3/4 osaa kinuskikastikkeesta sekä vaniljasokeri yhteen.
Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi.
Yhdistä varovasti nostellen.
Kaada puolet massasta pakastuksen kestävään kulhoon.
Valuta väliin pelkkää kinuskikastiketta.
Lisää loput massasta.
Koristele pinta kinuskikastikkeella.
(voit laittaa myös pähkinöitä, Omar-karkkeja tms.)
Anna pakastua yön yli.
Tästä massasta on helppo pyöritellä palloja!
Jäätelökesää odotellessa!
Tää oli kyllä sen verran hyvää ja helppo tehdä,
että jää varmaan kaupan jädet ostamatta.
Luovuutta kehiin ja makuja kehitteleen lisää!
Ihanaa kevättä <3
lauantai 22. helmikuuta 2014
Elämä on tässä ja nyt!
Vuotta 2014 on kulunut jo tovi..
Tämän vuoden teemana tuntuu olevan koti ja perhe,
sillä kohta alkaa kolmas viikko äitiyslomalla.
Perheeseen on tulossa yksi jäsen lisää.
Edellisestä synnytyksestä on kulunut 13vuotta,
mutta onhan se niin ikimuistoinen kokemus <3
Hyvissä muistoissa on ensimmäinen ja miten ihana poika mulla onkaan nyt!
Kohta 13-vuotias jota kannatti odottaa ja synnyttää!
Kaikenlaista "pientä" projektia on meneillään..
Ensin tarvittiin asunto,joka soveltuu paremmin vauvan kanssa elämiseen.
Sellainen löytyi.
uuden asunnon ja tulokkaan myötä kaikki sisustus menee aikalailla uusiksi.
Kyllä se niin on, että asunnon tyyli muuttaa omaa tyyliä, tyyliin sopivammaksi ;D
Asunto on ihan uusi ja pakko sinne on hommata jotain ihan uutta:
Futon Figo, kuva: futonnetti
Sen saapumista uuteen kotiin odotetaan kovasti.
Helpottaa työssäkäyvän isän elämää, kun saa tästä itselleen pedin olkkariin,
jos vauva ei anna nukkua!
Silti suurin osa syntyy vanhasta:
Vaunut löytyi kirpparilta 20€:llä.
Ne on nyt uudelleen verhoiltavana..
Kuva: Hanna
Ulkoa tumman harmaaksi ja sisältä luonnonvalkoiseksi.
Jännityksellä odotan niiden valmistumista..
Ihanaa, kun saa ideoida, visualisoida, haaveilla, muuttaa ja toteuttaa elämää!
Elämä ei toteudu: "Sitten kun"
Vaan se on elettävänä tässä ja nyt.
Koti on tärkeä paikka ja sen pitää olla toimiva ja visuaalisesti kaunis.
Mutta koskaan se ei mene oman sisimmän edelle. Sisin on pidettävä puhtaana ja järjestyksessä.
Tähän loppuun ajatuksena:
"Sisäinen koti seuraa ihmistä minne hän meneekin.
Se saa hänet tuntemaan olevansa aina perillä".
- Tommy Hellsten-
Miten mun sisin tykkääkään noista Tommyn oivalluksista.
Ihan kuin se saisi joka kerta aimo annoksen voimaa näitä lukiessa.
Suosittelen.
Kuva: pinterest
Hetken päästä tänne sitten kuvia kaikesta uudesta, vasta tekeillä olevasta!
Ihmeellistä tuo vauvan kehitys vatsassa.
Taitaa olla kaikkein taitavin taiteilija työssään, ihmistä luomassa <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)